Sivut

maanantai 26. toukokuuta 2014

Camping Lounatuuli

Vanhempani toivat asuntovaununsa tontillemme kesäksi. Siinä heidän on hyvä asustella, kun he tulevat rakennukselle. Toki he olisivat tervetulleita meillekin, mutta mielluummin majoittuvat vaunussa, karavaanareita kun ovat...


Työnjohtoa hommissaan.

Vaunu on erittäin monikäyttöinen vempele rakennustyömaalla. Se toimii yhtäaikaa työnjohtokoppina, työmaaruokalana ja tarvittaessa illan tullen vaikka karaoke-baarina. Suosittelen ratkaisua kaikille rakentajille...

Luonnon helmassa, Lounatuulen "Camping-alueella".

Tallin rakentaminen

Talli on rakentunut aika lailla samaan tahtiin talon kanssa. Tietysti talli täytyi rakentaa rungosta lähtien, mutta siitä eteenpäin tallia on rakennettu hyvin pitkälti samassa vaiheessa talon kanssa. Talon rakentajat ovat olleet ehkä askeleen kokoajan edellä, siten että he ovat saaneet oman hommansa tehtyä päivällä, ja me olemme tehneet saman vaiheen tallista loppuun illalla. Sitä kun pitää päivisin käydä töissä ja kaikkea ei isänikään kykene tekemään yksin. Tässä järjestyksessä on se hyvä puoli, että talosta pystyy ottamaan mallia tallin rakentamiseen. Siis jos olisi tarvetta...

Saimme talliin räystäslaudoituksen, aluskatteen ja ruodelaudoituksen tehtyä ennen kuin talvilomani loppui. Isäni rakenteli pääosin yksin otsalaudoituksen, kun olin töissä. Näissä vaiheissa kuluu yllättävän paljon aikaa, sillä siinä on paljon leikkaamista ja muuta näpertelyä. Kun nämä oli saatu tehtyä, pääsimme vesikatteen kimppuun. Vesikaton asentaminen sujui suhteellisen nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Kokonaisuudessaan asentamiseen meni pari iltaa, kun teimme sen työpäivieni jälkeen. Itse kattopeltien asentaminen oli aika helppoa ja nopeaa, mutta harja-, rintataite- ja päätyräystäspeltien asentaminen leikkomisineen vei hieman aikaa.


Tallin vesikatto asennettu.




Vesikaton asentamisen jälkeen alettiin asentamaan tuulensuojalevyt talliin. Isäni asensi suurimman osan levyistä, kun olin töissä. Loput levyt asensimme yhdessä ja vielä jäi asentamatta levyt päätykolmioihin. Isäni täytyi myös lähteä "leipätyön" ääreen, joten tästä eteenpäin talli tulee valmistumaan hitaammalla tahdilla. Eiköhan se silti jonain päivänä valmistu...

Tässä kuvassa vielä yhden seinän levyt puuttuu.



Vesikatto taloon

Parin päivän ajan Pekka ja Hannu asensivat aluskatetta ja rakentelivat räystäsaluset ja otsalaudoituksen. Sen jälkeen he pääsivätkin asentamaan vesikattoa taloon. Valitsimme taloon ja talliin Ruukin Classic peltikatteen. Se sopii mielestämme paremmin moderniin taloon kuin tiilikuvioinen. Katon väriä emme päässeet valitettavasti valitsemaan, sillä rakentamistapaohjeissa oli kortteliimme määrätty katon väriksi punainen. Olisimme mieluummin valinneet harmaan katon, mutta nyt se on siis punainen. Nimenomaan punainen, ei tiilenpunainen.


Vesikatto asennettu.


Classic Pural matta, punainen RR29.

Seuraavaksi vuorossa taitaa olla "kainaloiden" eli ristikon kannan umpeen lyöminen.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Maalämpökaivon vaakaputkien kytkentä

LVI-urakoitsijamme Matti Vesala kävi kytkemässä maalämpökaivon keruuputket vaakaputkiin. Molemmat putket ovat olleet asennettuna jo useamman viikon, mutta sähköjen puuttuessa ei porakaivon suojaputkea pystynyt lyhentämään oikeaan mittaan, jonka vuoksi putkiakaan ei pystynyt kytkemään. Heti kun sähköt saatiin tontille, kävi Matti kytkemässä putket. Enää puuttuu se pumppu. No, puuttuu sieltä vähän muutakin vielä...

Vaakaputket kytkettynä keruuputkiin.

Matti asensi samalla porakaivoon putken puutarhaveden ottoa varten. Kaivon poraajien mukaan kaivossa on erittäin hyvä tuotto ja vesi kaivossa nousi kahteen metriin porauksen päätyttyä. Kaivosta voidaan siis helposti pumpata vettä esim. puutarhavedeksi tai autonpesuun.

Tallin pystytys alkaa

Autotalli-katoksen Lappli toimitti pre-cuttina. Materiaali toimitettiin talon kanssa samana päivänä, mutta vasta illalla, koska toimitus ei mahtunut samaan kyytiin talon kanssa. Aloimme isäni kanssa kasaamaan tallia jo samana iltana, keskiviikkona 14.5. Runko oli pystyssä jo muutamassa päivässä. Töitä hieman hidasti jatkuvat tavarantoimitukset tontille, joita täytyi olla vastaanottamassa.


Autotallin runko nousemassa.








Ottokin mukana rakentamassa.

Kattotuolien asentaminen oli erittäin raskasta puuhaa. Käytössä ei ollut nosturia, vaan nostelimme isäni kanssa kattotuolit paikoilleen kahdestaan. Täytyy myöntää, että minulla oli omat epäilykseni homman onnistumisesta, sillä kattotuolit painavat melkoisen paljon ja niitä on 11kpl. Mutta sinne ne vain nousivat ilman suurempia ongelmia, lopulta yllättävänkin helposti, kun keksittiin oikeat keinot.


Osa tallin kattotuoleista jo paikoillaan.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Elementtien asennus

Talon elementtien toimitus- ja asennuspäivä oli keskiviikkona 14.5. Rekka saapui jo tiistai-iltana ja irtotavara purettiin tontille. Elementtien asennus alkoi keskiviikkoaamuna klo 7. Asennuksesta vastasi Pekka Lukka kumppaneineen. Päivä oli erittäin tuulinen, mutta ammattilaisten ansiosta elementtien asennus onnistui ilman ongelmia. Puolilta päivin elementit olivat jo paikoillaan!

Talon materiaalia tontilla. Elementtien nosto alkamaisillaan.


Ensimmäinen elementti paikoillaan.


Toinen elementi menossa paikoilleen.

Suurten elementtien nostelu oli hurjan näköistä hommaa, ja tuuli heilutti elementtejä aika lailla. Ei voi kuin ihailla nosturikuljettajan taitoja, sillä elementit menivät paikoilleen millin tarkasti.


Toinen elementi paikoillaan.

Toinen pitkä seinä paikoillaan.


Takapihan seinä ulkoapäin.


Neljäs elementti paikoillaan.


Alkaa jo hieman muistuttaa taloa.


Seinälementit paikoillaan.


Ensimmäinen kattotuoli paikoillaan.


Lähes kaikki katotuolit paikoillaan.


Päätykolmion asennus


Kuistin katos rakenteilla.


Kuistin katos ja aluskatettakin jo paikoillaan.


Terassin katos ja aluskatteen asentamista.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Valuhommia

Kuisti, terassi ja autokatos päätettiin valaa ennen talopaketin toimitusta. Näin pilareiden kiinnikkeet tulevat suoraan oikeaan korkeuteen, sitten kun niitä aletaan asentamaan. Muutenkin valutöiden tekeminen nähtiin helpommaksi tehdä, kun sokkelin ympärillä oli vielä tilaa. Lisäksi valmiiksi valetut terassi ja kuisti todennäköisesti helpottavat hieman elementtien asentajien työtä, kun ei tarvitse hiekkalaatikossa työskennellä.

Ennen valumuottien rakentamista kuisti, terassi ja autokatos täytyi routaeristää ja raudoittaa. Homman tuli hoitamaan "A. Kallijärven Teräs&Tyroksi". Paljon oli mittaamista ja leikkaamista, pähkäilemistä sitäkin enemmän. Styroksi on kallista, ei kestänyt tulla hukkapalasia...

Styroksia tällä tontilla on, ja paljon.

Terassin routaeristeet asennettuna.

Kun eristeet ja raudat oli saatu paikoilleen, oli vuorossa valumuottien rakentaminen. Siihen hommaan ruokapalkattiin "Ajoksen Muotti-Pojat". Kyllä muuten tuli jämäkät muotit, voin suositella muillekin : )

Seuraavaksi päästiin sitten valuhommiin. Betoni tilattiin Lujabetonilta, valumestariksi palkattiin (edelleen ruokapalkalla) "T. Kallijärven Rapa ja Liippa". Tässäkin meitä onni suosi, tuli nimittäin viimeisen päälle hienot valut! Kyllä tällaista ammattilaista kelpaa suositella muillekin...

Valumestari terassin kimpussa.

Autokatoksen valu, vielä vähän vaiheessa.

Kuisti valettuna.

Nyt sitten odotellaan talopaketin saapumista. Toimituspäiväksi on varmistunut 14.5. Kattotuolit saapuivat jo aiemmin ja ikkunatkin olivat tontille ilmestyneet. Hienoa hommaa tavarantoimittajilta - tavara kyllä saapuu tontille, mutta aikataulujen kanssa on vähän niin ja näin. Esim. kattotuolien toimituspäiväksi ilmoitettiin tiistai aamupäivä, mutta tulivatkin jo maanantai-iltana. Sinänsä se oli ok, mutta jos olisin valmistautunut ottamaan ne vastaan tiistaina aamupäivällä, niin kyllähän olisi kismittänyt mennä tontille ja huomata kattotuolien jo saapuneen. No, kai olisivat soittaneet. Tai sitten ei. Niin kuin tallin ikkunoiden kanssa. Huomasin niiden ilmestyneen tontille, mitään ilmoitusta meille ei tullut. Sitten kaivoin ikkunoiden välistä rahtikirjan, jossa luki "SOITTO ASIAKKAALLE ENNEN VIENTIÄ"! No, tämäkin lähinnä nauratti, eihän tässä mitään vakavaa.