Sivut

maanantai 26. toukokuuta 2014

Tallin rakentaminen

Talli on rakentunut aika lailla samaan tahtiin talon kanssa. Tietysti talli täytyi rakentaa rungosta lähtien, mutta siitä eteenpäin tallia on rakennettu hyvin pitkälti samassa vaiheessa talon kanssa. Talon rakentajat ovat olleet ehkä askeleen kokoajan edellä, siten että he ovat saaneet oman hommansa tehtyä päivällä, ja me olemme tehneet saman vaiheen tallista loppuun illalla. Sitä kun pitää päivisin käydä töissä ja kaikkea ei isänikään kykene tekemään yksin. Tässä järjestyksessä on se hyvä puoli, että talosta pystyy ottamaan mallia tallin rakentamiseen. Siis jos olisi tarvetta...

Saimme talliin räystäslaudoituksen, aluskatteen ja ruodelaudoituksen tehtyä ennen kuin talvilomani loppui. Isäni rakenteli pääosin yksin otsalaudoituksen, kun olin töissä. Näissä vaiheissa kuluu yllättävän paljon aikaa, sillä siinä on paljon leikkaamista ja muuta näpertelyä. Kun nämä oli saatu tehtyä, pääsimme vesikatteen kimppuun. Vesikaton asentaminen sujui suhteellisen nopeasti ja ilman suurempia ongelmia. Kokonaisuudessaan asentamiseen meni pari iltaa, kun teimme sen työpäivieni jälkeen. Itse kattopeltien asentaminen oli aika helppoa ja nopeaa, mutta harja-, rintataite- ja päätyräystäspeltien asentaminen leikkomisineen vei hieman aikaa.


Tallin vesikatto asennettu.




Vesikaton asentamisen jälkeen alettiin asentamaan tuulensuojalevyt talliin. Isäni asensi suurimman osan levyistä, kun olin töissä. Loput levyt asensimme yhdessä ja vielä jäi asentamatta levyt päätykolmioihin. Isäni täytyi myös lähteä "leipätyön" ääreen, joten tästä eteenpäin talli tulee valmistumaan hitaammalla tahdilla. Eiköhan se silti jonain päivänä valmistu...

Tässä kuvassa vielä yhden seinän levyt puuttuu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti