LVI-asentaja on jo aiemmin käynyt asentamassa ilmastointiputket ja samalla myös eristänyt ne.
![]() |
LVI-putket asennettuna ja eristettynä. |
LVI-asentaja kävi asentamassa myös viemäri- ja kylmävesiputket, ennen kuin voimme alkaa laittamaan styrokseja lattiaan.
Hiekkaa oli talossa hieman liikaa, joten sitä jouduttiin kärräämään kottikärryillä pois. Kun hiekka oli saatu oikeaan korkeuteen, aloimme laittamaan styrokseja. Styroksia tuli neljä kerrosta, joten aikaa asentamiseen kului yllättävän paljon. Varsinkin kun styrokseja jouduttin palastelemaan vesi- ja viemäriputkien kohdalla.
![]() |
Styroksia lattiassa. Helppo puoli valmiina. |
![]() |
Kaiken maailman putket hankaloittavat styroksin laittamista. |
Styroksien ja teräsverkkojen laittamisessa meinasi tulla kiire. LVI-asentajamme oli jäämässä lomalle, joten styroksit ja verkot täytyi saada laitettua hyvissä ajoin, jotta hän ehtisi asentaa lämminvesi- ja lattialämmitysputket ennen lomaansa. Muuten lattianvalu olisi viivästynyt viikkoja. No, saimme onneksi styroksit ja verkot ajoissa laitettua. Juhannuspäivänäkin piti käydä hommissa...
LVI-asentaja kävi sitten asentamassa lämminvesi- ja lattialämmitysputket. Sen jälkeen laitoimme vielä korokepalat teräsverkkojen alle. Sähköasentajakin kävi tekemässä asennuksia ennen lattianvalua.
![]() |
Lattialämmitysputket asennettuna. |
Saimme myös talliin höyrynsulkumuovit seiniin ja vaakakoolauksen asennettua. Laitoimme talliinkin styroksit ja teräsverkot paikoilleen, sillä tallin lattia valetaan samaan aikaan talon kanssa. Tallin osalla näiden kanssa ei ollut niin kiire, sillä tallin lattiaan tulee sähkölämmityskaapelit ja sähkömies ei ollut jäämässä lomalle. Saatuamme styroksit ja verkot tallin lattiaan, kävi sähköasentaja asentamassa lämmityskaapelit.
![]() |
Tallin lattialämmityskaapelit asennettuna. |
Vastaava mestarimme suositteli lattiakaivojen valamista säkkibetonilla ennen varsinaista lattianvalua. Näin lattiakaivot saataisiin oikeaan korkeuteen ja pysymään paikoillaan valun aikana. Päätimme noudattaa neuvoa ja valoimme kaivojen ympärykset itse. Helppo homma, vettä ja kuivabetonia kottikärryyn ja niin edelleen.
![]() |
Talon lattiakaivot valettuna. |
![]() |
Tallin lattiakaivo valettuna. |
Nyt sitten vain odotellaan lattianvalupäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti